ETELÄ-SAIMAA -lehti: Laulua, tansseja ja mordvalaista ruokaa

Etno-festivaali toi mordvalaisen kulttuurin Imatralle Hiljan pihalle lauantaina, Lappeenrannan satamaan se rantautuu sunnuntaina. Etelä-Karjalan kulttuuriyhdistys Lyyran järjestämän Etno-festivaalin teemana oli mordvalainen kulttuuri.

Hiljan pihalla kaikui mordvalainen musiikki lauantaina, kun Etelä-Karjalan kulttuuriyhdistys Lyyran järjestämä Etno-festivaali rantautui Imatralle.

Tänä vuonna teemana oli mordvalainen kulttuuri. Kolmetuntisen ulkotapahtuman aikana laulettiin, tansittiin ja leikittiin Mordvasta asti saapuneiden vieraiden ja esiintyjien johdolla.

Me haluamme tällä tuoda suomalaissukuisen kansan piirteitä, laulua, tanssimista ja ruokaa paikalliselle yleisölle, Etelä-Karjalan kulttuuriyhdistys Lyyran sihteeri Natalia Montonen kertoo.

Tapahtumaan osallistui sankoin joukoin paikallisia ihmisiä, niin suomalaisia kuin venäläisiä, joka lämmitti Montosen mieltä.

Mukavasti on käynyt porukkaa. Olemme iloisia, että paikalliset osallistuvat meidän toimintaan, ja sitä kautta tutustuvat kulttuuriin. Kaikki ovat hyvällä tuulella, ja se on päätavoite meille.

Hänen mukaansa mordvalainen kulttuuri on todella värikäs, ja Venäjällä tunnettu omaperäisyydestään.

He laulavat omalla kielellä, ja ovat hyvinkin iloista porukkaa. Olemme onnellisia, että saimme heidät tänne esiintymään.

Ruokana tarjolla oli pachlopkaa, mordvalaisten paksua keittoa, johon tulee perunaa ja kananlihaa.

Mordvalaiset laulut kiinnostivat

Tapahtumaa seuraamassa olivat myös Ruotsissa asuvat Auvo ja Tuula Ilvonen, jotka viettävät kesät kokonaan kesämökillä Ruokolahdella.

He olivat bonganneet tapahtuman lehdestä, ja kiinnostuneet heti mordvalaisesta kulttuurista. Ennakkotietoa mordvalaisista heillä oli niukasti.

Ennakkoon tiedettiin vain, että mordvalaiset kuuluvat suomalais-ugrilaiseen kansaan, Tuula Ilvonen sanoo.

He viihtyivät tapahtumassa hyvin, ja osallistuipa Tuula myös piiriin. Heihin eniten vetosivat mordvalaiset laulut.

Minulle ainakin nämä kolmiääniset laulut ovat olleet upeita, Tuula Ilvonen kehuu.

He ovat tosi taitavia laulajia, pystyvät yhteen sointuun saamaan äänet hyvin, Auvo Ilvonen jatkaa.

He aikovat käydä vielä myös Kulttuuritalo Virran mordvalaisissa näyttelyissä.

Etno-festivaalin konsertti rantautuu Lappeenrantaan sunnuntaina. Esitys nähdään sataman lavalla kello 12 alkaen.

Santeri Tynkkynen, toimittaja, Etelä-Saimaa